Olen kotoisin Kajaanista ja työskentelin ammattitaiteilijana kymmenen vuoden ajan ennen kuin astangajooga tuli elämääni. Vaikka en toimi enää taiteilijana, taide on edelleenkin lähellä sydäntäni. Ihailen ihmisissä rohkeutta olla oma itsensä, kykyä astua sivuun tutuilta polulta sekä kehittää suvaitsevaisuutta itseä ja muita kohtaan. Olen opettanut säännöllisesti astangajoogaa nyt jo yli kahden vuosikymmenen ajan, ja olen pitänyt tähän mennessä yli viisisataa joogakurssia ja retriittiä. Löydät minut myös Facebookista ja Instagramista.
Astanga tulee elämääni
Aloitin astangajoogan harjoittelun italialaissyntyisen Lino Mielen ohjauksessa vuonna 1998. Linosta tuli pääasiallinen opettajani, ja vietin kahdeksan vuotta intensiivisesti hänen oppilaanaan. Olin mukana avustamassa Linon joogaretriiteillä pääosin Intiassa joka vuosi kahden kuukauden ajan. Tunnen Lino Mieleä kohtaan syvää kunnioitusta ja kiitollisuutta.
Olen ollut onnekas, kun sain mahdollisuuden tehdä joogaharjoitusta myös Pattabhi Joisin kanssa Intiassa. Myös Gwendolino Huntin lämminsydämisesti läsnäoleva ohjaus ja John Scottin inspiroiva asenne astangajoogaa kohtaan ovat vaikuttaneet minuun.
Astangajoogaharjoituksen löytäminen oli minulle kuin uudestisyntymistä kehooni ja mieleeni. Koen hengityksen, kehon ja mielen yhteyden harjoituksessani. Joogaharjoitus on minulle kutsu tähän hetkeen aina uudessa kohdassa.
Luonnollinen askel: kalevalainen jäsenkorjaus
Olen kokenut avustamisen astangajoogatunneilla hyvin luonnollisena asiana, ja se on minulle sekä arkista työtä että samaan aikaan mysteerin äärellä oloa. Kalevalainen jäsenkorjauksen opiskelu ja hoitojen tekeminen oli minulle luonteva askel pitkäaikaiselle työskentelylleni joogien kehojen ja avustamisen parissa.
Jäsenkorjaus tuntuu suoralta jatkolta kokemuksilleni joogan parissa, ja se antaa jatkuvasti lisää työkaluja tuki- ja liikuntaelinten ongelmien ymärtämiseen. Valmistuin kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi vuonna 2022.
Meditaatioita & perhe-elämää
Myös meditaatio on tärkeä ja luonnollinen osa elämääni ja harjoitustani. Olen osallistunut vuodesta 2000 lähtien säännöllisesti Vipassana-meditaation kursseille ja retriiteille. Niiden myötä olen ymmärtänyt miten oleellisen tärkeää minulle on työskennellä mieleni kanssa, ja saada sen myötä selkeyttä elämääni.
Vipassana-harjoitus näyttää meille potentiaalimme, ja sen mitä tapahtuu kun mieli hiljenee ja voimme vain olla läsnä tässä hetkessä. Tämän potentiaalin tuominen edes osittain osaksi arkipäiväämme on se todellinen haasteemme. Meditaation kautta voimme kokea olevamme osa suurempaa kokonaisuutta, ja sitä kautta meissä voi syntyä aito vastuu ja myötätunto kaikkea elollista kohtaan.
Parisuhde ja perhe ovat olleet ehkä kuitenkin se tärkein kasvamisen alueeni. Ne ovat aina haastaneet minua hyvällä tavalla pois omalta mukavuusalueeltani kohtaamaan todellisuutta aina vain uusilla ja tuoreilla tavoilla.
Yhteys
frank@frankkappas.fi
+358 45 1597 900
Facebook
Instagram